MP Pilates laitetunnit

Mitä Pilates-laitteet ovat?

Josef Pilates kehitti jo 1900 luvulla upeat jousilla toimivat MP Pilates laitteet, jotka saman aikaisesti vahvistavat ja venyttävät lihaksia.  Tässä toteutuu nykypäivänä suuren suosion saanut fascia venyttely, mikä takaa todella vahvan ja notkean kehon.
MP Pilates laitteet ovat turvallisia käyttää ja myös auttavat jossakin liikkeessä, jotka lattialla tehtynä vaativat suurta notkeutta ja näin jäävät suorittamatta.  Toisaalta jouset antavat miellyttävän vastuksen kuin työskentelisi parin kanssa.
Method Putkiston avulla olemme herkistäneet liikkeitä niin, että kehomme resonoi oikealla tavalla vastukseen.  Tuloksena voimaa vaan ei vääntöä.

Laitteiden teho täytyy kokea, sitä ei voi selittää!

Lohjalle nämä maailmalla suuressa suosiossa olevat MP Pilates laitteet tulivat ensimmäisten joukossa Suomessa.

Sannan tarina

Ennen kaikkea olen saanut ryhdin selkääni ja ryhdikkäässä asennossa oleminen ja istuminen on jo normaalia eikä se esim. väsytä selkää niin kuin vielä jokunen vuosi sitten kävi. Viikoittaisen tunnin jälkeen tunnen saavani uuden vartalon eli oleminen on huomattavasti virkeämpi, elastisempi ja on helppo olla.

Käyn paljon salilla ja pyrin sielläkin tekemään liikkeet noudattaen pilates tunneilla saamiani neuvoja. Ennen saatoin kiireessä tehdä ajatuksella mitä enemmän toistoja lyhyessä ajassa, mutta nyt pyrin tekemään ajatuksella ja tekemään puhtaita liikeratoja. Samoin kävelylenkille sauvoilla tai ilman olen saanut hyviä ohjeita

 

 

Miten aloitat Pilates-laite harjoittelun?

STARTTIPAKETTI, joka sisältää yhden yksityistunnin ja viisi harjoitustuntia ryhmässä (145,00) on kätevä tapa käynnistää harjoittelu sinulle sopivaan aikaan.

Varaa yksityistunti joko puhelimella 0400 592796 / sirpa.salmenoja@methodputkistolohja.com